Katse, joka loistaa itseensä ja pitää muita

Kun katsomme itseämme ja kun katsomme muita, on helppo tuoda esiin erilaisia ​​standardeja. Omien virheidemme vuoksi uskomme, että olosuhteet olivat olemassa. Uskomme, että omille puutteillemme oli syitä. Mutta toisen ihmisen virheen edessä arvioimme kyseisen henkilön luonnollisesti puutteelliseksi tai huolimattomaksi. Tämän eron huomaaminen on harjoittelun alkua.

Itsepuolustus voi tehdä mielen hetkeksi mukavaksi. Mutta kun sama kaava toistuu, voima valaista omaa mieltä heikkenee ja suhteisiin tulee pieniä halkeamia. Harjoittelu ei ole taitoa arvioida muita tarkemmin. Se on työtä, jossa ensin tarkastellaan oman mielemme suuntaa ennen kuin tuomio syntyy.

Toisten piteleminen ei tarkoita vain sitä, että annat jokaisen väärän mennä ohi. Voimme sanoa, mitä on sanottava, mutta emme korjaa toisen ihmisen puutteita koko identiteetiksi. Muistamme, että myös me olemme olentoja, jotka voivat synnyttää sellaisen mielen. Kun lisäämme enemmän pohdintaa itseämme kohtaan ja enemmän ymmärrystä muita kohtaan, myötätunto ei ole enää abstrakti sana. Siitä tulee todellinen vahvuus ihmissuhteissa.

Tärkeintä tässä opetuksessa ei ole mielen väkisin koristelu tai yrittää muuttaa sitä kerralla. Ensin huomaamme, mihin mielemme on juuri nyt kiinni, ja valitsemme sieltä yhden askeleen oikeampaan suuntaan. Harjoittelu ei ole mikään erityinen tapahtuma kaukana. Se näkyy ilmauksissa, sanoissa, tuomioissa ja päivän harkinnassa.