Sanat osoittavat tielle, mutta herääminen on nähtävä suoraan

On aamu täynnä auringonvaloa. Näemme auringon silmillämme, tunnemme sen lämmön ja tiedämme, että aurinko on noussut.

Mutta sellaiselle, joka ei näe aurinkoa suoraan, toisen on selitettävä, että se on noussut. Voimme sanoa, että aurinko on kirkas, lämmin ja valaisee maailman. Mutta vaikka kuinka huolellisesti selitämmekin sen, se ei ole sama asia kuin auringon näkeminen itse.

Buddhan opetus on tällainen. Sutrat ja dharmapuheet ovat arvokkaita keinoja, jotka näyttävät meille tien ja auttavat meitä siirtymään kohti totuutta. Mutta itse sanat ja kirjoittaminen eivät herätä. Sanat ovat kuin sormi, joka osoittaa totuuteen, ja herääminen on kuin kuu, jota sormi osoittaa.

Perinteessä sanotaan myös, että vaikka Buddha piti lukemattomia dharmapuheita, hän ei lopulta puhunut sanaakaan. Tämä ei tarkoita, etteikö opetuksia olisi ollut. Se tarkoittaa, että totuuden paikkaa ei voida täysin käsittää sanoin. Dharma-puhe osoittaa sanoilla kohti sitä, mitä ei voida puhua, ja näiden sanojen kautta meidän on vihdoin nähtävä paikka sanojen ulkopuolella.

Ruoan maku on sama. Vaikka joku selittääkin: "Se on makeaa, tuoksuvaa ja pehmeää", emme voi täysin tietää makua, ellemme syö sitä itse. Samalla tavalla dharman ei pitäisi pysähtyä kuulemiseen ja ymmärtämiseen. Meidän täytyy loistaa se suoraan omaan mieleemme ja elämäämme ja kokea se siellä.

Siksi opiskelu ei pääty monien sanojen tuntemiseen. Saatamme lukea sutraa ja kuunnella dharmapuheita, mutta meidän ei pidä jäädä vain sanoihin. Meidän on nähtävä merkitys selityksen ulkopuolella ja siirryttävä tiedosta suoraan kokemukseen.

Voimme tänään kuunnella hyviä sanoja pysähtymättä pelkästään sanoihin, katsoa suoraan mielen paikkaan, johon ne osoittavat, ja siirtyä tiedosta näkemiseen.