Tunnista onni, joka on jo vierelläsi

Jokainen meistä ponnistelee tullakseen onnelliseksi. Tarpeidemme hankkiminen, työmme hyvin tekeminen ja pyrkimys parantua ovat kaikki elämälle välttämättömiä. Ongelma syntyy silloin, kun tämä ponnistelu takertuu vertailuun ja haluun tulla tunnustetuksi. Kun mieli katsoo jatkuvasti vain seuraavaa saavutusta ja suurempaa onnea, se, mikä on jo arvokasta ja lähellä, muuttuu näkymättömäksi pelkästään siksi, että se on tuttua.

Kun kuulemme äkillisestä onnettomuudesta tai menetyksestä, muistamme, ettei eiliseen asti jatkunut tavallinen arki koskaan ollut itsestäänselvyys. Toisen ihmisen kärsimystä ei kuitenkaan pidä käyttää vain oppina omalle kiitollisuudellemme. Meidän on ensin kunnioitettava sitä kärsimystä sellaisenaan, ja annettava sen ohjata meitä huolehtimaan entistä tarkemmin niistä ihmisistä ja siitä arjesta, joita voimme yhä juuri nyt suojella.

Onni ei aina saavu näyttävässä muodossa. Se voi piiloutua myös hetkiin, jotka ovat niin tuttuja, että kuljemme niiden ohi huomaamatta — ateria, jonka syömme rauhassa, kävely omilla jaloilla, sateen jälkeisen ilman tunteminen tai tieto siitä, että läheisemme on selvinnyt päivästä turvallisesti. Kehon tavallisia toimintoja huomaamme yleensä vasta, kun niistä tulee vaikeita. Sen sijaan, että vertaisimme itseämme sairaisiin tai jotain menettäneisiin, oikea lähtökohta on huomata tarkasti ne toiminnot, jotka meille juuri nyt on suotu.

Tavallisen tämän päivän arvostaminen ei tarkoita luopumista halusta edetä eteenpäin eikä sitä, että pakottaisimme itsemme näkemään kärsimyksen jotenkin hyvänä asiana. Päinvastoin, nykyisen elämämme selkeä näkeminen tekee näkyväksi sen, mitä meidän tulee suojella ja mitä muuttaa. Tyytyväisyys ei ole luovuttamista — se on voimaa, joka estää meitä tuhlaamasta huolimattomasti sitä, mitä meillä jo on, jotta voimme valita seuraavan askeleemme viisaasti.

Kun mieli juoksee yhä kohti jotain kaukaista paikkaa, pysähdy hetkeksi ja katso ympärillesi. Katso puuta tien varrella, jota kuljet aina ohi, käsiä ja jalkoja, jotka tekevät työnsä taas tänään, ihmistä, joka pysyy hiljaa vierelläsi — katso heitä kuin näkisit heidät ensimmäistä kertaa. Arvokkuus ei ole jotain uutta luotua — se paljastuu hetkellä, jolloin tunnistamme sen, mitä kiireinen mielemme on pitänyt piilossa.

Kun onni huomataan, sen tulee johtaa huolenpitoon. Kiitoksen sanominen, aterian jakaminen, kipeän kohdan hoitaminen ja luonnon ja esineiden käyttäminen huolellisesti — nämä pienet teot suojelevat tavallista päivää. Vierellämme olevan onnen tunnistaminen ei pääty vain omaan mukavuuteemme, vaan siitä kasvaa myötätuntoa, joka kohtelee myös toisen ihmisen päivää arvokkaana.