Buddhan luonto paljastuu suoran harjoituksen kautta

Buddhalaisessa tutkimuksessa tapaamme usein monia Buddhan luonteen selityksiä. Kuulemme, että Buddha-luonto on selkeä, syvä ja yhteydessä Buddhien valtakuntaan. Nämä ovat arvokkaita opetuksia. Vaikka sanat ovat kuinka erinomaisia ​​tahansa, pelkkä niiden kuuleminen ei tarkoita, että tunnemme heti tämän alueen.

Voimme ymmärtää tämän ajattelemalla temppelin kelloa. Joku saattaa selittää, että kellon ääni on selkeä ja syvä. Ne voivat kuvata yksityiskohtaisesti sen resonanssin muotoa, materiaalia ja periaatetta. Mutta loppujen lopuksi tiedämme kellon äänen vain soittamalla sitä ja kuulemalla sen suoraan. Buddhan luonto on sama. Selitys näyttää polun, mutta harjoitus antaa meidän kävellä sitä polkua itse.

Siksi opettajat toistuvasti käskevät meitä pitämään hwadua ja harjoittelemaan. Buddha-luonto ei ole käsite, johon pitäisi tarttua päällään. Se on heräämisen paikka, joka ilmenee, kun kiintymys ja syrjintä asettuvat vähitellen. Sitä paikkaa on vaikea ilmaista tavallisella mielellä, ja sitä kutsutaan myös täysin heränneiden maailmaksi. Tämä ei tarkoita, että meidän pitäisi työntää se kauas. Se tarkoittaa, että meidän pitäisi aloittaa harjoittelu täällä.

Käytännössä jopa pieni hiljainen jännitys voi syntyä. Se ei ole maailman levotonta jännitystä. Se on hetki, jolloin mieli kirkastuu hetkeksi ja syvenee, ja läpi kulkee ilo, jota on vaikea selittää sanoin. Ei tarvitse takertua tuohon kokemukseen ja ylpeillä siitä, eikä tarvitse olla pettynyt, jos se ei näy. Luotamme vain suuntaan ja jatkamme harjoittelua.

Buddha-luonnon selittäminen sanoin on vaikeaa, ja myös heränneen valtakunnan selittäminen on vaikeaa. Juuri siksi harjoittelua tarvitaan. Tämän päivän tehtävänä ei ole kuvitella suurta heräämistä. Se on hiljaa laskea alas yksi ajatus, joka meillä on nyt, ja palata hwaduun. Kun halu vahvistua suoraan kertyy, Buddha-luonto ei ole enää etäinen lause. Siitä tulee elävä käytäntö.