Tunteita voi hallita

Usein sanotaan: 'Tällainen minä vain olen' tai 'Miten kukaan voisi muuttua tässä iässä?' On totta, ettei pitkäaikainen taipumus tai tapa muutu helposti. Se ei silti tarkoita, että jokainen nyt nouseva tunne pitäisi hyväksyä väistämättömänä kohtalona.

Tunne ei ole koko minä. Se on yksi ilmiö, joka nousee juuri nyt mieleen. Voi nousta vihaa, loukkaantumista, pelkoa, kaunaa. Aivan kuin sää vaihtuu, mielen olosuhteet vaihtuvat: kun olosuhteet täyttyvät, tunne syntyy, ja kun ne muuttuvat, tunne väistyy.

Tärkeintä ei ole kieltää tunnetta tai painaa sitä alas. Ei myöskään se, että sanoo heti sen, mitä tunne käskee. Tietoisuus on sen tunnustamista, juuri sellaisenaan, että tämä tunne on noussut – ja sen katsomista.

Jos sen sijaan uskomme heti olevamme sama kuin tunne, se vie meidät mukanaan. Kun ajattelemme 'olen viha', vihan sanat sekoittuvat helposti sanoihin, jotka meidän pitäisi sanoa. Mutta kun näemme 'juuri nyt mielessäni nousee viha', tunteen ja teon välille avautuu pieni väli. Siitä välistä harjoitus alkaa.

Vihan tunteminen ei tarkoita, että viha pitäisi purkaa. Voimme ensin huomata vihan nousseen ja katsoa sitä hetken. Vaikka tunteen voima pysyisikin, syntyy tila valita, kaadetaanko se puheeksi ja teoiksi vai ei.

Buddhalaisuudessa tietoisuus ei ole tunteen kylmää tarkkailua. Se on kärsimyksen synnyn näkemistä viisaudella ja sen voiman kääntämistä myötätunnoksi, ettei se vahingoita itseä eikä muita. Harjoitus on seuraavan sanan ja teon valitsemista viisaasti, ilman että tunne vie mukanaan.

Tunteet ovat kuin pilviä. Aivan kuten pilvet muodostuvat taivaalle ja hajoavat, tunteet nousevat ja väistyvät olosuhteiden mukaan. Pilvinen taivas ei muutu pelkäksi pilveksi. Samoin mielessä nouseva viha ei tee minusta vihaa itseään.

Kun tartumme tunteeseen, siitä tulee takertumista; kun seuraamme sitä sellaisenaan, siitä tulee helposti karmaa. Mutta kun tunnistamme ja katsomme sen, sama tunne muuttuu harjoituksen aineksi. Ei haittaa, jos tietoisuus herää hieman myöhään. Jos sanat on jo sanottu, mieti niitä ja opettele huomaamaan hieman aiemmin ensi kerralla.

Luonne kantaa pitkän tavan jälkiä, tunne taas on hetken liike. Kun huomaa toistuvasti tämän hetken liikkeen, reagointitapamme muuttuu. Kun tavat muuttuvat, myös luonne, ihmissuhteet ja elämän suunta voivat vähitellen muuttua.

Harjoitus ei siis ole sitä, että lakkaa tuntemasta mitään. Se on sitä, että tulee joku, joka tietää tunteen nousevan, ei anna sen viedä mukanaan, ja voi valita seuraavan teon myötätunnolla ja viisaudella. Harjoitus ei hävitä tunnetta – siitä tulee sen isäntä.