Erottelevan minän päästäminen irti

Kaikki, mitä näemme, syntyy, muuttuu ja katoaa. Ihmiset ja asiat, ajatukset ja tunteet, eivät pysy koskaan täysin samassa muodossa. Tämän päivän opetus selittää kuitenkin, että jos seuraamme vain tätä muutosta, on vaikea tuntea täysin kaikkien asioiden todellista luontoa. Vasta kun emme tartu syntymisen ja katoamisen näennäiseen muotoon, voimme nähdä todellisuuden, jota ei voi jakaa syntymiseen ja katoamiseen.

Tämän periaatteen ymmärtäminen vain tietona ei riitä. Sillä hetkellä, kun tartumme ajatukseen 'tiedän totuuden', tietävä minä ja tiedetty kohde jakautuvat taas kahtia. Kun katsomme erottelevan ajattelun läpi, että minä ja kohde ovat erillisiä, näemme vain pinnalla näkyvät erot. Herätäksemme erottamattoman yhtäläisyyden merkkiin, meidän on lakattava pitämästä myös sitä tarkkailevaa ja arvioivaa subjektia kiinteänä, pysyvänä asiana.

Tämä ei tarkoita, että emme saisi nähdä tai ajatella mitään. Havainnointi tapahtuu edelleen, mutta ilman ajatusta 'minä havainnoin' sen edellä. Se on tila, jossa tietoisuus on selkeä, mutta sitä tietoisuutta ei väitetä omaksi — munkki yhdistää tämän ei-mieleen. Kyse ei ole mielen väkisin tyhjentämisestä, vaan harjoituksesta, jossa lasketaan pois voima, joka jatkuvasti erottaa mielessä minän muista, oikean väärästä, voiton menetyksestä.

Ajattele koulua. Koulu, sen opettajat, oppilaat ja kirjat ovat kaikki tarpeen oppimiselle. Mutta itse rakennus, arvonimi tai kirjan paksuus ei ole oppimisen ydin. Tärkeää on todellinen oppiminen ja herääminen, joka tapahtuu kaikkien näiden ehtojen kautta. Samalla tavoin harjoituksen muodot ja selitykset ovat välineitä, jotka osoittavat tien. Älä pysähdy sormeen tarttumiseen — katso suoraan sitä totuutta, jota se osoittaa.

Sanat kuten 'buddhaluonto' tai 'herääminen' muuttuvat myös uudeksi kohteeksi sillä hetkellä, kun ajattelemme niitä erillisinä, olemassa olevina asioina. Käsite voi näyttää suunnan, mutta käsite itse ei ole totuus. Tämä harjoitus, joka koskee sitä, mikä on syntymisen ja katoamisen tuolla puolen, ei ole jatkuvasti muuttuvien ilmiöiden joukosta yhden muuttumattoman kohteen etsimistä. Se on lähempänä sitä, että astutaan ulos itse siitä erottelevan ajattelun kehyksestä, joka etsii ja tarttuu kohteisiin.

Tämä opetus voi kuulostaa vaikealta ja korkealta. Aloitetaan siis tämän päivän pienestä hetkestä. Kun arvio herää katsoessasi jotakuta, älä seuraa vain arvion sisältöä — katso myös sitä kohtaa, jossa herää ajatus 'näen tämän ihmisen näin'. Älä syytä tätäkään tarkkailevaa minää; huomaa hiljaa, kuinka erotteleva ajatus herää ja sitten katoaa.